Oulun Suomi-Kreikka yhdistys
 Kreikka sydämessämme - Η Ελλάδα στην καρδιά μας 

Kuuluisia kreikkalaisia

Mikis Theodorakis 1925-2021

Mikis Theodorakis syntyi Chiosin saarella 29. heinäkuuta 1925. Perhe muutti useasti Kreikan sisällä isän työn vuoksi. Jo lapsena Theodorakis tiesi haluavansa säveltäjäksi. Hän aloitti musiikkiopintonsa Ateenan konservatoriossa. Ensimmäisen konserttinsa hän piti 17-vuotiaana. Theodorakis kokosi ensimmäisen orkesterinsa Kreetalla, jonne hän myös perusti Kreetan musiikkikoulun. 50-luvulla Theodorakis muutti vaimonsa Myrton kanssa Pariisiin, jossa hän jatkoi musiikkiopintojaan.

Theodorakis vaikutti aktiivisesti paitsi musiikin myös politiikan saralla. Usein molemmat liittyivät erottamattomasti toisiinsa. Theodorakis liittyi toisessa maailmansodassa Kreikan kansan vapautusarmeijaan (ELAS), joka taisteli natsimiehitystä ja akselivaltoja vastaan. Tämän vuoksi toista maailmansotaa seuranneessa sisällissodassa Theodorakis pidätettiin ja hänet lähetettiin ensin Ikarian vankileirille ja myöhemmin Makronisoksen saarelle, jossa hän monen muun tavoin joutui kidutetuksi.

Vuonna 1964 Theodorakis valittiin edustajaksi Kreikan parlamenttiin EDA:n (Yhdistynyt demokraattinen vasemmisto) jäseneksi. Hänen mielipiteensä ja musiikkinsa eivät miellyttäneet kaikkia. Theodorakiksen töitä sensuroitiin ja osa hänen musiikistaan oli esityskiellossa. Kun juntta astui valtaan vuonna 1967, Theodorakis ensin vangittiin ja myöhemmin määrättiin kotiarestiin aina vuoteen 1970 asti, jolloin hänet karkotettiin Pariisiin.

Theodorakis oli yksi näkyvimmistä juntanvastaisista hahmoista niin Kreikassa kuin sen ulkopuolellakin. Hän järjesti maailmankiertueita ja tapasi muun muassa vaikutusvaltaisia poliittisia henkilöitä sekä samalla toi tunnetuksi maansa poliittista tilannetta. Theodorakis matkusti Suomeen marraskuussa 1970 Suomen ylioppilaskuntien liiton kutsumana. Vanhalla ylioppilastalolla järjestettiin hänen kunniakseen konsertti, jossa Arja Saijonmaa lauloi Theodorakiksen lauluja suomeksi. Säveltäjä innostui tästä niin, että kutsui Saijonmaan esiintymään omalle maa­il­man­kier­tu­eel­leen. Saijonmaa kertoo kokemuksistaan maailmankiertueelta kirjassaan Nuori alaston nainen.

Theodorakis palasi takaisin Kreikkaan heinäkuussa 1974, kun juntta oli kaatunut.  Hän jatkoi politiikassa ja istui pitkään Kreikan parlamentissa sekä toimi ministerinä Konstantinos Mitsotakiksen hallituksessa. Rakkaus Kreikkaa ja sen asukkaita kohtaan säilyi läpi Theodorakiksen elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Theodorakis puhui rauhan, kulttuurin, koulutuksen sekä Turkin ja Kreikan suhteiden parantamisen puolesta.

Theodorakis jää historiaan yhtenä Kreikan merkittävimmistä säveltäjistä. Hänen laaja tuotantonsa sisältää muun muassa sinfonioita, oopperoita, elokuvamusiikkia sekä pianokonserttoja. Hän sai töihinsä vaikutteita rebetikomusiikista ja toi myös sinfonioihinsa populaarimusiikista tuttuja elementtejä kansansoittimien ja rytmien avulla. Theodorakis sävelsi musiikin muun muassa elokuviin Z-hän elää! ja Kerro minulle Zorbas, josta suomalaisille tunnetuin sävellys lienee Zorbaksen tanssi.

Kreikkalainen ja kansainvälinen runous sekä antiikin myytit innoittivat Theodorakista. Hän sävelsi musiikkia muun muassa Giorfos Seferiksen, Yannis Ritsoksen, Pablo Nerudan ja Federico García Lorcan runoihin. Mauthausen-sarjaa, joka on tehty Iakovos Kampenellisin runoihin, pidetään Theodorakiksen parhaimpana työnä ja kauneimpana holokaustia käsittelevänä musiikkiteoksena.  Samanlaisen kunnian on saanut myös Axion Esti -oratorio, jonka Theodorakis sävelsi Odisseas Elitiksen samannimisen runoelman runoihin.

Theodorakiksen viimeiseksi jääneen 96-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Ateenassa järjestettiin 20. heinäkuuta konsertti, jossa Ateenan orkesteri esitti Theodorakiksen sävellyksiä. Tilaisuus oli ilmainen ja avoin kaikille, Theodorakiksen tyyliin sopivasti.

Syksy 2021 toi mukanaan surullisia uutisia. Mikis Theodorakis kuoli kotonaan Ateenassa 2. syyskuuta 96 vuoden ikäisenä. Hän oli kärsinyt sydänongelmista jo pidempään. Theodorakiksen kuoleman vuoksi Kreikkaan julistetiin kolmen päivän suruaika. Theodorakis oli testamentissaan toivonut saavansa viimeisen leposijan Kreetalta Haniasta, Galatasin kylästä, jonne myös hänen vanhempansa ja veljensä on haudattu. Toive toteutui ja Theodorakis haudattiin torstaina 9. syyskuuta.


Linkit:
Arja Saijonmaa laulaa Theodorakiksen lauluja Vanhalla ylioppilastalolla: Arja Saijonmaa and Mikis Theodorakis 1970
Theodorakiksen kunniaksi järjestetty konsertti Kallimarmarolla 24.6.2019:
"Εισαι Ελληνας! Αυτο που ησουν καποτε θα γινεις ξανα"

Lähteet:
Yle.fi Elävä arkisto – Theodorakis
Mikis Theodorakis, Wikipedia
Greek Reporter, 29.7.2021
Ellines.com
peoplesworld.org 7.9.2021

Kuva: Bert Verhoeff / Anefo, CC0, via Wikimedia Commons