127639945
Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Vuosi 2022

Filo-lehdet
Kaikki aiemmin ilmestyneet Filo-lehdet on nyt saatu muutettua digitaaliseen muotoon. Kiitos kaikille, jotka lainasivat meille kallisarvoisia lehtiään! 

Tanssikurssi
Jäsenistön toiveita kuunnellen järjestettiin toukokuun 4. päivänä tanssikurssi, jossa Anna Sachinopoulou opasti meitä kreikkalaisten tanssien saloihin. Osallistujia oli mukavasti ja ajatukset seuraavasta tanssikurssista laitettiin heti hautumaan. 

Kevätjuhlat
Huhtikuun 22. päivänä juhlittiin kevättä yhdessä Oulu-opiston kreikanopiskelijoiden kanssa. Ruokailun ja seurustelun lisäksi ohjelmassa oli kreikkalaista musiikkia, runonlausuntaa molemmilla kielillä sekä tuttuun tapaan arpajaiset. Koronavuosien jälkeen oli riemullista kokoontua viettämään iltaa yhdessä ja juhlat jatkuivatkin myöhään iltaan. 

Vuosikokous 
Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 20. maaliskuuta tuttuun tapaan Höyhtyän Göremessä. Kokouksessa läpikäytiin sääntömääräiset asiat. Kaikki erovuorossa olleet jäsenet valittiin jatkamaan hallituksessa ja lisäksi hallituksen varajäseniksi valittiin Helena Kalliopohja ja Pirjo Myllylä. Tilaisuudessa käytiin läpi myös jäsenkyselyn yhteenveto sekä esiteltiin yhdistyksen päivitetty värillinen logo.

Kirjallisuusilta 
Vuoden 2022 ensimmäinen kirjallisuusilta pidettiin Toppilan Majakassa 13. maaliskuuta. Tällä kertaa kirjallisuusillan teemana oli kreikkalainen runous. 

_________________________

Vuosi 2021

Pikkujoulut 
Valitettavasti koronatilanne paheni Oulussa loppuvuodesta. AVI:n ja Oulun kaupungin määräysten ja ohjeistuksien mukaan ilman koronapassia ei saanut järjestää yli 20 henkilön kokoontumisia. Samaan aikaan ravintola Katrilli vaihtoi omistajaa, joka ei ottanut käyttöön koronapassia. Näiden tapahtumien vuoksi pikkujoulumme jouduttiin perumaan. 
 
Kirjallisuusilta
Kirjallisuusilta järjestettiin lauantaina 6.11. klo 18. Toppilan Majakassa. Kreikkalaisesta kirjallisuudesta esitelmöi Dimitris Mizaras. Jäsenet olivat tuoneet omia kreikka-aiheisia kirjojaan lainattavaksi. Tilaisuudessa kuultiin myös kreikkalaista musiikkia. 
 
Vuosikokous 19.9.2021 
Oulun Suomi-Kreikka yhdistyksen vuosikokous järjestettiin Höyhtyän Göremessä sunnuntaina 19.9.2021 klo 15. Koronarajoitusten vuoksi kokous siirtyi keväältä alkusyksyyn. Vuosikokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Kaikki erovuorossa olleet valittiin jatkamaan hallituksessa.

 _________________________

Vuosi 2020

Kuluva vuotemme on ollut erittäin poikkeuksellinen. Koronavirus Covid-19 on haitannut globaalisti koko ihmiskunnan elämää. Lockdown koettiin useissa maissa ja rajat sulkeutuivat. Suomessakin monet yritykset ottivat käyttöönsä monilta ihmisiltä unohduksiin jääneet Force Majeure -ehdot eli poikkeusolojen ehdot. Tartuntavaara ja tartuntatautilaki on estänyt monien tilaisuuksien järjestämisen. Nyt on kovaa vauhtia kasvamassa koronan toinen aalto. Tartuntoja tulee joka päivä suuret määrät. Siksi loppuvuoden tapahtumat ovat yhdistyksessä peruttu. 
Vuosikokous pidettiin vasta syyskuun lopussa, jossa vahvistettiin jäsenmaksut edelleen saman suuruisina. Koronakesä vaikutti pahasti kreikan opiskeluun. Ennätyksellisen alhainen osanotto on ollut useimmissa kreikan kielen ryhmissä, eritoten alkeisryhmä on kärsinyt eniten. Moni ei ole päässyt Kreikkaan lomallaan ja se on vaikuttanut myös suuresti opiskeluinnostukseen. Pitkäaikaisen opettajamme Dimitris Mizarioksen innostuksesta ryhmiin on saatu opiskelijoita riittävästi ja ryhmät ovat päässeet aloittamaan toimintansa. Yhdistyksenä kannamme myös huolen kielen opiskelusta ja siksi päätimme ryhtyä tuumasta toimeen ja kannustaa oululaisia opiskelemaan kreikkaa. Teimme Oulu-opiston kanssa sopimuksen. Sopimus antaa jäsenillemme 5 euron alennuksen kreikan opiskelusta Opistolla. Ensimmäistä kertaa myös Oulu-opistolla on  etäopiskelumahdollisuus. Tämä mahdollistaa myös maakunnista osallistuvien opiskelun talven ja kevään huonoina keleinä. Tästä kiitokset Oulu-opistolle laajakatseisuudesta. Korona on näin ollen vauhdittanut myös monta uuttakin asiaa tänä vuonna.
Pysykää terveinä ja nähdään suurella joukolla, kun korona on saatu aisoihin. Rokotetta odotellessa, puheenjohtaja Heikki Myllylä.

Kesä ja syksy 2019

Vuosi 2018 oli työntäyteinen hallituksen jäsenille. Uusi hallitus ehti jo ennen kesää tutustua toisiinsa. Päätimme hengähtää tänä kesänä. Useimmilla jäsenillä olikin eripituisia matkoja pitkin kesää, joten tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen olisi jäänyt hieman toispuoleiseksi. Vasta nyt syksyllä kokoonnuimme uudelleen. Päätimme katseet suunnata suoraan pikkujouluihin. Hyvissä ajoin alkanut järjestely tuottaa tulosta toivottavasti nyt tulosta. 
Pikkujoulujuhla la 30.11. on suunnattu koko perheelle. Olemme varanneet yksityistilaisuuden Kahvilamakasiinin kabinetista. Nähdään siellä!

Viini ja ystävät 

Vuosikokous 17.3.2019
Sunnuntaina 17.3.2019 järjestimme yhdistyksen sääntömääräisen vuosikokouksen. Paikalle saapui jäseniä edellisvuosia enemmän. Kokouksessa keskustelu kävi vilkkaana asialistalla olevista asioista. Asialistalla olivat mm. uuden hallituksen kokoonpano, yhdistyksen organisaation ja velvoitteiden karsiminen sekä nettisivujen muuttaminen edullisemmaksi tai jopa ihan ilmaiseksi. Yhdistyksen uudet Facebook-sivut avattiin juuri vuosikokouksen kynnyksellä. Uuden hallituksen kokoonpano löytyy Yhdistyksemme hallitus -sivulta. Kokouksessa päätettiin pitää ennallaan kaikki jäsenmaksut. Uutena tapahtumamuotona kokeillaan jäsenten keskuudessa ns. Flash Mob -tyylistä tapahtumaa. Elokuussa järjestetään Picnic-kesäkauden päättäjäiset, joulun alla perinteisesti pikkujoulujuhla ja heti vuoden 2020 alussa Kοπή της πίτας eli Vasilopita. Nähdään tapahtumissa! Τα λέμε! ... στις εκδηλώσεις!

Kοπή της πίτας 10.1.2019 
Uusi vuosi ja samalla yhdistyksen 41. toimintavuosi lähti käyntiin lennokkaasti kolikkokakkujen leikkaamisella. Toppilan Majakassa järjestetyssä tilaisuudessa tutustuttiin Riitta Väisäsen johdolla kreetalaiseen Olive Touch -tuotesarjaan. Mielenkiinnolla ja pienellä jännityksellä moni lähti kotiin kokeilemaan näitä luonnontuotteita. Vasilopitasta kolikon löysivät Riitta Visuri ja Katja Pyyny. Onnea heille koko vuodelle! Katjan tytär oli loihtinut makoisat kakut juhlaamme Manon toimiessa kakunleikkaajana. Olive Touch -tuotepaketin voitti Riitta Visuri ja hän voitti myös yhdistyksen yllätyspalkinnon työpaja Cykkeliin pyörähuoltoon. Kiitos kaikille kävijöille. Te teitte illasta nautittavan!

_________________________

Pikkujoulu 16.11.2018
Pikkujoulujuhla vietettiin nyyttärikestien periaatteella la 16.11.2017 kello 18 - 22.00. Pitopaikkana oli PAM:n tilat Uusikadulla. Juhliin saatiin myös joulupukki tuomaan lahjat. Perinteiseen tapaan arpajais- ja bingopalkinnot ilahduttivat läsnäolijoita. Musiikista vastasi Koutouki. Tällä kertaa monilukuiseen juhlaamme osallistui jäsentemme lisäksi myös vieraita.

Yhdistyksen 40 vuotisjuhla la 13.10.2018
Oulun Suomi-Kreikka yhdistys täytti 40 vuotta tarkalleen 23.1.2018. Juhlat järjestettiin ravintola Crecianissa, Kirkkokatu 55, la 13.10.2018 klo 18.
Puheenjohtaja Mano Kotsifakis kertoi tervetuliaispuheessaan yhdistyksen historiasta ihan perustamispäivästä alkaen tähän päivään. Itse asiassa hän vielä tarkensi, että ennen yhdistystä Oulussa toimi Suomi-Kreikka yhdistyksen Oulun osasto, jossa parhaillaan oli yli 1300 jäsentä. Malja nostettiin 40 vuotiaalle yhdistyksellemme. Tämän jälkeen Kreikan kunniakonsuli Pekka Laatio kertoi kunniakonsuleista Suomessa sekä heidän työstään Kreikan kaupallisten ja kulttuurillisten suhteiden edistämiseksi Suomessa. Juhlabuffet oli todella monipuolinen ja runsas monine jälkiruokineen, joten yksikään vieras ei varmasti jäänyt nälkäiseksi. Illan aikana arvottiin Linnanmaan Prisman lahjoittama noin 50 € arvoinen herkkukori kaikkien osanottajien kesken. Fortuna tai pitäisikö sanoa kreikkalaisittain Tykhe (m. kreik. Τύχη) suosi tällä kertaa Sinikka Kaattaria.

Juhlaan osallistui lähes 50 henkeä. Mukana oli jäseniä, Kreikan ystäviä sekä kaikkia ilahduttavat kreikkalaiset opiskelijat yliopistolta. Juhlassa vieraat innostuivat tanssimaan, mikä takasikin mieleenpainuvan ja hauskan illan kaikille. Juhlassa jaettiin jäsenille uuni tuore FYLLO-lehti.

Tupailta 19.5.2018
Jäsenet kokoontuivat tupaillan merkeissä Katoppa-asukastuvalle la 19.5. klo 18. Musisoinnin ♪♫ lomassa kuultiin katsaus oululaisen nahkateollisuus-yrityksen Veljekset Åströmin (ruots. Bröder Åström Ab) historiasta - Oululaista teollisuutta ja edistystä jo 155 vuotta! Katsauksen antoi Heikki Myllylä. Kreikkalaiset kahvit, ελληνικό καφέ tarjosi Mano Kotsifakis. Bingossa onnetar suosi useimmiten lapsia. Pääpalkinnon, kauniin naisten käsilaukun, voitti Dimitrios Mizaras ☺

Hohtokeilaus 13.4.2018
Värikäs hohtokeilaus järjestettiin perjantaina 13.4.2018 klo 19.00 - 20.30 Oulun Keilahallissa.  

Uusi vuosi 2018
Yhdistyksemme 40. juhlavuosi käynnistettiin Tuiran asukastuvalla 4.1.2018 Kοπή της πίτας -nimisellä uuden vuoden kakunleikkaamis kahvitilaisuudella. Lämpimät kiitokset Anthi Kelempisioti ja Anna Sachinopoulou, leipomanne kakut olivat suussa sulavia! 

 

_________________________

Yhdistyksen Pikkujoulu 25.11.2017

Pikkujoulut vietettiin nyyttärikestien periaatteella la 25.11.2017 kello 18 - 22.00. Pitopaikkana oli Oulun Kuurojenyhdistys ry:n tiloissa. Ohjelmassa oli yhteisesti kello 18.30 nautittavan ruokailun lisäksi musiikkia, arpajaiset sekä yllätysohjelmaa. 

Kesäkauden päättäjäiset 9.9.2017

Kesäkauden päättäjäiset järjestettiin Ravintola Crecianissa lauantaina 9. syyskuuta 2017. Syksyntuloa oli vastaanottamassa 30 Kreikan ystävää. Musiikista huolehtivat - jälleen kerran - yhdistyksen oma kokoonpano.

Kokkausilta 16.5.2017

Järjestimme KOKKAUSILLAN tiistaina 16.5.2017. Kokkasimme kreikkalaista ruokaa Oulun kansainvälisellä koululla. Pääkokkeina hellojen äärellä opastivat Mano Kotsifakis ja Dimitris Mizaras.

Ylimääräinen vuosikokous 23.4.2017

Ylimääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 23.4.2017 Tuiran asukastuvalla, Jatkotie 2, 90500 Oulu. Kokouksen asialistalla oli yhdistyksemme uudet säännöt, jotka korjausten jälkeen hyväksyttiin yhdistyksemme uusiksi säännöiksi. Säännöt kirjataan yhdistyksemme kotisivuille heti sen jälkeen kun ne on hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa.

Vuosikokous 26.3.2017

Yhdistyksemme sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 26.3.2017 kello 18.00 alkaen Tuiran asukastuvalla, osoitteessa Jatkotie 2, 90500 OULU. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät ja hallituksen valmistelemat asiat. Vuosikokous vahvisti vuodelle 2017 jäsenmaksuksi 15 euroa/henkilö, lisäksi vuosikokouksessa päätettiin, että yhdistykseemme voi liittyä myös perhekunnittain, jolloin jäsenmaksu on 26 euroa. Pyydämme jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa vuodelle 2017 yhdistyksen tilille FI28 4744 4020 0094 57 toukokuun 15. päivään mennessä. Merkitse viestikenttään jäsenen/jäsenten nimi. 

Kevään karnevaalit 11.2.2017

Kevätkarnevaalit järjestettiin la 11.2.2017 klo 18 Oulun Kuurojenyhdistyksellä. Mukana oli yli kaksikymmentä aikuista ja 10 lasta. Illan ohjelmassa oli musiikkia, laulua, limbokisat ja tietenkin yhteinen ruokailu. Jokainen juhlija oli tuonut mukanaan herkullista kotiruokaa yhteiseen nyyttikestipöytään.

_________________________

Pikkujoulu 12.11.2016

Pikkujoulumme vietettiin lauantaina 12.11.2016 Koskelankylän Walolla nyyttäri periaatteella. Illan ohjelmaan kuului musiikkia, yhteislaulua, arpajaiset, nuorten laulantaa ja runon lausuntaa. Pikkujoulupöytä notkui herkuista, ja ilta oli sitä taattua mukavaa yhdessäoloa. Mukana oli noin 40 juhlijaa.

Yhdistyksemme Fyllo-lehti julkaistiin syksyllä 2016.

Kesäkauden päättäjäiset 10.9.2016

Kesäkauden päättäjäiset pidettiin la 10.9.2016 Crecian ravintolassa. Ilta oli onnistunut säätä myöten, ilmassa tuntui loppukesän kuulakkuus ja kirkkaus.

Illan ohjelmassa oli hyvää ruokaa, sykähdyttävää musiikkia, tanssia ja iloista seuraa. Meitä juhlijoita oli saapunut paikalle lähes 40. Tilaisuus oli tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen jäsenille, heidän perheilleen ja muille Kreikan ystäville.

Keskikesän piknik 16.7.2016
Vietimme keskikesän Piknik-tapahtumaa Ainolan puistossa Hupisaarilla lauantaina 16.7.2016 vesisateen ropistessa niskaan.
Mukaan oli uskaltautunut kahdeksan ihmistä sateenvarjoineen. Päivä oli lämmin sateisesta kelistä huolimatta.

Yhdistyksen vuosikokous 28.2.2016
Oulun Suomi-Kreikka yhdistyksen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 28.2.2016 Tuiran asukastuvalla.

Yhdistyksemme 2016 hallitus
Vuoden 2016 hallituksen kokoonpano on; puheenjohtaja Mano Kotsifakis, jäsenet Anne Mattila, Dimitris Mizaras, Pirjo Myllylä, Katja Pyyny ja Leila Siltanen. Varajäseniksi vuosikokouksessa valittiin Esko Anttila ja Jaana Anttila. Varapuheenjohtajaksi hallitus valitsi Dimitris Mizaraksen, rahastonhoitajaksi valittiin Katja Pyyny ja sihteeriksi hallitus valitsi Leila Siltasen.

Näyttely pääkirjastossa 21.3. – 8.4.2016
Yhdistyksemme KREIKKA TUTUKSI -näyttely Oulun pääkirjastossa 21.3. – 8.4.2016. Kaikilla yhdistyksen jäsenillä oli mahdollisuus esittää teemaan kuuluvia esineitä tai muuta näyttelyyn sopivaa rekvisiittaa näyttelyyn asetettavaksi.

Kevätkarnevaalit 20.2.2016
Kevättalven karnevaalit järjestettiin la 20.2. kello 18.30 – 23.00 naamiaiset/karnevaalit -teemalla ja nyyttikestiperiaatteella. Juhlan pitopaikka oli Oulun Kuurojenyhdistys ry, Koskitie 19 A 1 90500 Oulu.

_________________________

16.12.2015
Suomi-Kreikka yhdistysten liiton hallitus on päättänyt, että syksyn 2015 Filellinas, ja todennäköisesti myös 2016 vuoden numerot, toimitetaan pääasiassa sähköisessä muodossa jäsenistölle. Olemme kuitenkin pyytäneet, että liitto lähettää muutamia kappaleita paperilehteä meidän omaan arkistoon. Lisäksi me täällä Oulussa lähetämme lehden maapostin kautta niille jäsenille, joilla ei ole nettiyhteys käytössä. Voit lukea syksyn 2015 Filellinas-lehden tässä linkissä... (4 Mt).

09.12.2015
Yhdistyksemme jäsenen, Leena Kajanderin, valmistama seimi oli jälleen näytillä. Näyttelyyn oli lahjoitettu ja lainattu jouluseimiä eri puolilta maailmaa.

Seiminäyttely järjestettiin Oulun kaupunginteatterin ala-aulassa 28.11.- 19.12. välisenä aikana. Näyttelyn järjestäjät olivat Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Oulun seurakuntayhtymä, Tiernasäätiö, ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko, Oulun kaupunginteatteri, Oulun kaupunki, Oulun kunniakonsulit ja Oulun Liikekeskus ry.

Leena Kajander teki seimen Oulun Suomi-Kreikka yhdistykselle, ja yhdistyksen seimenä se oli myös esillä näyttelyssä.

25.11.2015
Tiedoksi kaikille ystävillemme Suomessa ja muuallakin, että Oulun Suomi-Kreikka yhdistyksellä ei enää ole Facebook -sivustoa. Yhdistyksemme hallitus päätti nyt syksyllä, että keskitämme voimamme ylläpitämään viime kesänä uudistettuja kotisivuja.

Lisäksi jäsenille lähetetään jäsenkirjeitä. Jos et vielä ole meidän yhdistyksen jäsen, niin liitypä meidän seuraan, kätevästi se käy vaikka tämän kautta...

20.11.2015
Oulun Suomi-Kreikka yhdistyksen Pikkujoulua vietettiin 14.11.2015 juhlavassa oululaisessa kauppias- ja teollisuussuvun entisessä kotitalossa, Rauhalassa. Ympäristöstään erottuva Rauhalan päärakennus on seisonut paikallaan Åstöminpuiston reunalla vuodesta 1899.

Uutena ohjelmanumerona yhdistyksemme Pikkujoulussa tänä vuonna lausuttiin Kreikka-teemalla runoja. Mieleenpainuva oli myös vuosikymmeniä vanha Joululahjaruno, jonka eräs yhdistyksen miespuolinen jäsen lausui. Musiikki puolestaan innoitti taas kerran tanssimiseen asti. Yhdistyksen omat miehet tarjosivat tuttuun malliin sykähdyttäviä tahteja.

15.7.2015
Yhdistyksemme kesäkauden lopettajaiset la 12. päivänä syyskuuta 2015 klo 18.30 Hietalinnassa, Vaaskiventie 10, Hietasaari.

Menu: Kanaa grillissä, lohkoperunat uunissa, kreikkalainen salaatti, fetajuustokastike, tsatsiki sekä kahvitarjoilu.

Muita tapahtumia/asioita vuoden 2015 aikana:

  • Yhdistyksen webbisivut uudistettiin.
  • Julkaistiin yhdistyksen oma lehti Fyllo 2015. Tämän lisäksi myös vuoden 2014 Fyllo julkaistiin sivullamme.
  • Lauantaina 10. päivänä lokakuuta järjestettiin 2015 "Minun Ateena" -tilaisuus Tuiran asukastuvalla.
  • Toukokuussa yhdistys järjesti kreikkalaisen Anna Sachinopouloun johdolla Sirtaki-tanssikurssin Tanssikeskus Citydancen tiloissa.
  • Kreikan kansallispäivän iltamat pidettiin Rantakastellin asukastuvalla lauantaina 28.3.
  • Silmälasikeräys lapsille ja aikuisille onnistui Oulussa hyvin. Lähetimme useita kiloja käytöstä poistettuja silmälaseja keräyksen organisoivalle "Doctors of the World järjestö", Solidaari ry.

26.2.2015
Yhdistyksemme vuosikokous pidettiin sunnuntaina 22. päivänä helmikuuta 2015. Kiitos kaikille kokoukseen osallistuneille!

Vuosikokouksessa valittiin yhdistyksemme sääntöjen mukaisesti uusi hallitus. Vuosikokouksen jälkeen uutukainen hallitus järjestäytyi seuraavasti: Mano Kotsifakis (pj.), Dimitris Mizaras (vpj.), Anne Mattila (jäsen), Katja Pyyny (rahastonhoitaja), Pirjo Myllylä (jäsen), Leila Siltanen (sihteeri) sekä Tuija Simola (varajäsen) ja Anna Sachinopoulou (varajäsen).

Vuosikokous myös vahvisti jäsenmaksun vuodelle 2015 ja se on viime vuosien tapaan vain 12 euroa vuosi.

Yhdistys kiitti erovuorossa ollutta Jaana Anttilaa, joka jätti sihteerin tehtävät Leila Siltaselle. Niin ikään rahastonhoitajan tehtävät jättänyt Esko Anttila sai kiitoksen, hän puolestaan jätti rahastonhoitajan tehtävän Katja Pyynylle.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?